Kun varusteet ja eväät oli pakattu veneeseen, irrotimme köydet Nauvon satamassa perjantai-iltana klo 18.10. Sää oli lempeä. Aurinko paistoi ja oli hienoinen tuuli. Purjeet ylös ja matkaan! Illan edetessä veneemme lipui lahdenpoukamaan, jonne pääsimme hyvissä ajoin ennen nauttisen hämärän tuloa. Iltaohjelmassa oli uintia, iltapalan valmistelua ja ennen kaikkea sen nautiskelua. Lauantainaamuna suurin osa oli hereillä jo kukonlaulun aikaan. Virkistävän aamu-uinnin jälkeen maistui meriaamiainen. Vene purjehduskuntoon ja menoksi! Suuntasimme Pärnäisiin, missä joukkomme täydentyi vielä kahdella. Täältä matkamme jatkui kohti Aspötä. Oli upea ilma. Aurinko paistoi taivaan täydeltä, mutta meri oli täysin pläkä. Matka sujui kuitenkin mukavasti moottorilla. Nyt oli hyvä tilaisuus harjoitella navigointia, kerrata solmuja ja muita taitoja seuraavaa päivää varten. Aspössä oli paljon purjeveneitä, mutta löysimme sopivan välin rantautumista varten. Tutustuimme autenttiseen kylään, sen kappeliin ja kahvilaan. illaksi halusimme yksityisyyttä, joten siirryimme kylän lahdelle ankkuriin. Siellä oli tilaa pulahtaa veteen, seurustella ja nauttia lämminsavulohipäivällinen. Yön pimetessä meri-ilma oli tehnyt tehtävänsä; veneeseen laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vain kajuutasta kuuluva ”hurina”. Kokeneena merenkävijänä kapteeni tiesi, ettei se ollut moottori. Sunnuntaiaamuna kukko ei taaskaan ehtinyt kiekaista, kun porukka oli jo hereillä. Aamu-uinnin jälkeen varustauduttiin purjehtimaan, olihan tuuli virinnyt jo aikaisin. Sopiva sivumyötäinen tuuli kuljetti mukavaa vauhtia ohi Korpoströmin, Fagerholmin ja Pärnäisen. Kaikki saivat perehtyä merikorttiin ja reittiin, trimmata purjeita, vaihtaa halssia ja ohjata venettä. Iskipä siinä pieni kilpailuviettikin, kun ”perämiehet” yrittivät olla ruorissa veneen nopeimmassa vauhdissa. Navigointivastuu oli siitä erityisen innostuneella, talvella kurssit käyneellä seurueemme jäsenellä. Illansuussa seitsenhenkinen seurueemme saapui kotisatamaan iloisin mielin, ja osa meistä myös uutta kokemusta rikkaampana.